Lentopäiväkirjaani aloin alunperin pitämään vuoden 2007 alussa osoittaakseni eräälle henkilölle, miten vähän loppujen lopuksi vietän aikaani lennokkien parissa ja varsinkin niitä lennättämässä. Varsin pian päiväkirjan luonne muuttui omien lennätyskokemusten kirjaamiseksi omaksi iloksi ja muiden kyseenalaiseksi hauskuudeksi. Seitsemäs vuosikerta on alkamassa ja tarina jatkuu entistä tarpeettomampana. Vastuu näiden merkintöjen lukemisen vaikutuksista on edelleen ja entistä korostuneemmin lukijalla...

 

 
   
   
 

 

 
25.2.2013

+0°C

2 m/s NE

Aurinkoista

CG Cub 3x15min

Talvi Willkukkasella

Joulukuun alusta saakka satoi melkein jokaisena päivänä lunta ja jos ei satanut, ei ollut mitään mahdollisuutta edes harkita lennättämistä järvellä. Hiihtoloman avaukseksi kävin hiihtelemässä järvellä ja totesin sen lennätyskelpoiseksi. Pakkasin reppuun fuilikannun, sähköpumpun, startterin ja akun sekä tarvittavat työkalut. Reppu selkään, lähetin olalle ja CG Cubin runko toiseen ja siipi toiseen käteen. Ensimmäistä kertaa kävelin järvelle ja se on melkein helpompaa ja nopeampaa kuin autolla lähteminen pakkaamisineen.

Perillä perustettuani varikon laiturin päähän totesin, että olisi pitänyt siipeä sovittaa kotipihassa. Varaston kosteus oli turvottanut etummaisen kiinnitystapin sen verran isoksi, ettei se mennyt reikäänsä. Muita työkaluja ei ollut kuin ruuvimeisseli (liian pieni) ja jakoavain (liian suuri). Onneksi vaimon auton avain oli avainrenkaassa ja sen avulla raaputin reikää sen verran isommaksi, että sain siiven paikalleen.

Mukana oli uutukainen startteri, jota en ole koskaan vielä kokeillut. Sen käynnistyskumitutti oli pehmeämpää materiaalia kuin vanhemman ja sepä ei tahtonut saada tarpeeksi tukevaa otetta Saiton spinnerimutterista vaan pyöri tyhjää. Kuivailua ja houkuttelua ja viimein Saito alkoi pyöriä - ja käynnistyi!

Cub ilmaan ja totuttelemaan taas lennättämiseen pitkän tauon jälkeen. Muutama trimminaksu ja homma alkoi muistuttaa lennättämistä. Lentelin kolmisen tankillista ja nautiskelin sinisestä taivaasta ja hohtavasta hangesta. Toiseksi viimeinen lasku upposi syvälle ja Cub tuuskahti nokalleen. Cubia noutaessa huomasin, että jalanjälkiin nousee vettä, joten lumen ja jään välissä on taas kerran vesikerros.

Moottori oli pakko vielä kerran käynnistää ja tehtävä uudelleen viimeinen lasku, joka onnistuikin erinomaisesti.

Auringon painuessa harjun taakse tallustin konetta kantaen takaisin kotiin. Reppua on hieman kehiteltävä, mutta sen kanssa on helpompi seikkailla aivan uusille lennätyspaikoille, jonne autolla ei pääse ja kenttäpakkia ei jaksa kantaa...

----------------------------------

 

 
30.3.2013

+0°C

4 m/s E

Aurinkoista

TT Cub 3x10min

 

Lokkisaaren valloitus

Pääsiäsilauantaina teimme perheen kanssa patikkaretken, jonka paluuosalla tutkailin lennätysmaastoja Willkukkasella sijaitsevan "Lokkisaaren" rantamilla. Saaren oikeaa nimeä en löytänyt ja tuo on lasten antama nimi saarelle, jossa aina on lokkeja. Pieni saari on lähellä vedenottamon rantaa ja siellä taas on hyvä parkkipaikka autolle. Hanki oli kantavaa, joten pakkasin mukaan TT Cubin tundrapyörillä, ajoin rantaan ja kävelin rekkuleet repussa ja kone kädessä parinsadan metrin matkan saaren rannalle.

Paikka oli erinomainen. Puuskainen tuuli kävi idästä ja saaren luota aukeni järvi kolmeen ilmansuuntaan. Vain etelään oli venerannan niemi hieman esteenä. Toisaalta saari antoi hieman tuulensuojaa varikolle.

Lennättelin kolme tankillista kaarrellen uusia rantamaisemia ja saarta kiertäen. Jostain syystä on aina hieman epävarma olo ajaa metsän yli siten, että kone näkyy puiden lomasta. Korkeutta oli varmasti pari kertaa yli korkeimpien puiden, mutta kuitenkin - aivan sama kuin joskus muinoin koetti lennättää kentän laidalla olevan sähköjohdon alta.

Paikka on erinomainen talvilennätyspaikka. Cub tundrapyörillä toimi epätasaisella ja kovalla hangella todella hienosti. Tuonne jos ehtisi vielä toistamiseen ennen jäiden lähtöä. Jos saaressa ei olisi lokkeja, sinne voisi ehkä kesällä kahlata vesilennättämään.

----------------------------------------

 
3.4.2013

-3°C

4 m/s W

Aurinkoista

TT Cub 4x10min

 

Venerannan valloitus

Vapaa aamupäivä ja erinomainen sää. Yöpakkasen jälkeen hanki oli jopa hieman liiankin kova - jokainen muhkura oli jäätynyt kiinni. TT Cub autoon ja kohti venerantaa. Tarkoitus oli pystyttää varikko samaan paikkaan kuin viimeksi Lokkisaaren rantaan. Rannan tuntumassa oli kuitenkin pilkkimies useammalla avannolla, joten otin hieman etäisyyttä ja jäin saaren toiselle puolelle venerantaan.

Tuuli kävi mukavasti lännestä puhaltaen venerannan niemen ja Lokkisaaren välistä. Nousut onnistuivat uimarannan suuntaan ja laskuja varten lensin niemen ja saaren välistä kääntymään Turpeensalmen suulle. Jäätyneet jäljet lumella tekivät pinnasta melkein liian epätasaisen jopa alipaineisille tundrapyörille. Sukset täysin joustamattomina olisivat hakanneet todella pahasti.

Lentelin neljä tankillista. Huomasin uimarannan vasemmalla puolella kohdan, jossa noin 50m korkeudella kone teki joka kerralla pienen nyökkäyksen. Mahtoiko lähimetsä aiheuttaa laskevan virtauksen vai oliko paikassa taas niitä kuuluisia "Willkukkasen häröjä"? Samassa paikassa vuosia sitten Juha tonttasi parikin liidokkia "toistaiseksi tuntemattomasta syystä".

Viimeisen tankillisen lennättelin matalissa. Hain vauhtia Turpeensalmen suunnalta ja lensin saaren edestä noin 2-3m korkeudessa. Alempana tuuli keikutti vielä pahemmin, joten jätin metriset lennot pariin kertaan.

Cub lensi erinomaisesti samoissa maisemissa, jossa melko tarkalleen kahdeksan vuotta sitten sama kone lensi ensilentonsa ja samalla alkoi oma polttomoottorilennokkien kausi. Tosin samaiselle Willkukkasen jäälle torppasin kuukautta aiemmin ensimmäisen polttikseni, Vmar Beaverin. Ensilennon laskeutuminen ei ollut erityisen onnistunut koneen tullessa pystysyöksyä paljaalle jäälle.

---------------------------------------

 
 
6.4.2013

-3°C

6 m/s N

Aurinkoista

TT Cub 4x10min

 

Puskalentoa ja kuppilatiimaa

Vaimo halusi järvelle hiihtämään, joten lähdin kyytimieheksi ja nappasin Cubin mukaan. Varikon pystytin venerantaan kolmen pilkkijän narratessa kaloja saaren toisella puolella. Tuuli oli kohtuullisen kovaa ja puuskaista heitellen konetta välillä paljonkin. Vastatuuleen Cub lensi skaalamaisen hitaasti ja myötätuuleen päädyttiin ennätysajassa järven eteläpäähän. Nousuissa ja laskuissa oli tundrapyörillä enemmän kuin ongelmia koneen päätyessa useamman kerran nokalleen. Aurinko oli sulattanut jäljet syvemmiksi. Nousut tein kunnon puskatyyliin kaasu auki ja vetoa, jolloin lähtökiidoksi riitti 3-4 metrin tasainen kaistale. Laskussa joutui olemaan tarkkana tuulen kallistellessa konetta voimakkaasti.

Varikolle saapasteli kolmas pilkkimies, joka osoittautui tutuksi mieheksi -  kerhon entiseksi rahastonhoitajaksi ja perustajajäseneksi nro 3. Ari-Eskon kanssa tarinoitiin menneitä ja nykyisiä ja välillä käytettiin Cubia ilmassa. Mukavaa aina tavata entisiä ilmailukerholaisia, jotka nykyisin ovat kunniajäseninä kerhossa.

Pilkkimiesten mukaan ainakin pari viikkoa on jää vielä käyttökelpoista.

----------------------------------------------

 
 
8.9.2013

+22°C

1 m/s N

Aurinkoista

ArmyCub 5x15min

 

ArmyCub Kuivannolla

Kerhotalon avoimissa ovissa iski kipinää ja illalla latasin akut, siivosin pakin ja tarkastin ArmyCubin kunnon. Tänään iltapäivällä vaimon ollessa matkoilla ja pojan kuvaamassa suuntasin Kuivannolle. Paikalla oli Ismo kopterilla ja Henkka GP Mustangilla ja pahaäänisellä deltasiivellä.

Aluksi Saito ei tahtonut oikein käydä ja ajatukset nitron lisäämisen vaikutuksesta seokseen oli jossain hukassa. Pienen tuumimisen ja säädön jälkeen kone alkoi toimia kuten pitääkin ja oli ilo pitkästä aikaa lennätellä kauniissa syyskesän säässä. Cub lensi hienosti!

Välillä seurailin Henkan Mustangin lentoa. Se oli kyllä niin hienoa, että melkein kaduttaa tuon koneen myyminen. Mutta Henkan käsissä se saa ilmaa siipien alle ja tyylillä!

Viiden tankillisen jälkeen pakkasin Cubin autoon ja lähdin kotimatkalle.

Akut ovat taas latauksessa. Olisiko tiistaina Thuderboltin vuoro?

----------------------------------------------

 

 
10.9.2013

+18°C

5 m/s EW

Pilvipoutaa

Thunderbolt 4x10min

ArmyCub 1x15min

 
Thunderbolt Kuivannolla

Työpäivän jälkeen suuntasin Kuivannolle Thunderboltin ja ArmyCubin kanssa. Haaveena oli lennättää Thunderboltia, mutta tuuli vaikutti kovalta ja puuskaiselta, joten otin varmuudeksi Cubinkin mukaan. Taivaalla oli synkänoloisia pilviä ja tuuli puhalteli kaakon ja idän väliltä.

Säädin Thunderboltin seoksen samalla tavalla kuin sunnuntaina Cubissa ja moottori käynnistyi ja kävi hyvin. Kentän ruoho oli juuri riittävän lyhyttä pienille pyörille, jotka sijaitsevat liian lähellä painopistettä. Rullaaminen oli haastavaa, mutta kone pysyi kuitenkin pystyssä. Korkkaria on pidettävä täydellä vedolla ja sivarissa pitää olla kaikki liikerata käytössä. Näillä asetuksilla taas lennättäminen on rauhatonta, joten puolittajat on ennen nousua kytkettävä päälle. Ensimmäinen lento meni yllättäen hienosti. Ilmassa Thunderbolt menee kuin juna, mutta kääntyy kuitenkin herkästi. Tuuli ei juuri koneessa tunnu.  Thunderboltilla on hieno vetää pitkiä loivia kaartoja ja laajasäteisiä silmukoita ja muita kierteitä. Laskussa kone ensin tahtoi vain liitää eikä tulla alas lainkaan ja kippasin sitten juuri ennen pysähtymistä sen katolleen - onneksi ilman vaurioita. Pilotti Capt E.Conte on hieman tyytymättömän oloinen laskuihin...

Kaksi seuraavaa lentoa meni hyvin, mutta laskutelineet olivat ilmeisesti katolleen menossa hieman vääntyneet eivätkä tahtoneen nousta kunnolla sisälle. Hitaalla silmukalla ne lakipisteessä loksahtivat paikalleen ja lento saattoi jatkua. Kaikissa ohjainpinnoissa oli ilmassa puolittajat päällä. Laskussa sivarin teho ei sitten riittänyt ja kone ajautui kahdesti maassa ollessaan pitkään heinikkoon. Muutin asetuksia siten, että sivari on omalla puolittajallaan lentotilakytkimessä, jolloin se voi olla nousuissa ja laskuissa täysillä. Neljännellä lennolla lasku sitten onnistui hyvin ja siihen oli hyvä päättää tämän koneen osalta.

Lensin vielä tankillisen ArmyCubilla, joka tuntui varsin rauhalliselta häätäjän jälkeen. Cubilla on mukava nautiskella rauhallisesta kiertelystä ja kaartelusta.

Illalla menin vielä varaamaan kerhotalolta työpöydän....

-------------------------------------------------

 
 
14.9.2013

+20°C

2 m/s EW

Pilvipoutaa

Thunderbolt 2x10min

 

 
Thunderbolt Kuivannolla

Mikan kanssa ajeltiin Kuivannolle ja otettiin mukaan Thunderbolt ja kamera. Kerrankin sai kuvaajan mukaan ja odotettavissa oli toinen toistaan hienompia lentokuvia. Aurinko paistoi lennätyssuuntaan nähden hieman huonolta suunnalta, mutta satamäärin Thunderbolteja tallentui Canonin muistikortille.

Lennätin vain kaksi tankillista ja suuntasimme sen jälkeen kotiin editoimaan kuvia. Tässä niistä muutamia.

Kiitokset Mikalle hyvistä kuvista! Kotimatkalla veimme Thunderboltin kerhotalolle.

--------------------------------------------------------------